Tikkuristiä pitkästä aikaa

Minähän tykkään kirjoittaa, kirjoittelen päiväkirjaa, paria blogia, töissä teen viestintää... eli onnekseni myös saan kirjoittaa.

2006 polkaisimme tanhuiluystäväni Sannan kanssa pystyyn Hyvinkään Kansantanssijoille tiedotuslehden, joka ristittiin Tikkuristiksi ihan oikean nimikilpailun kautta. Vuosien saatossa kävi ketuttamaan muutamaan otteeseen, kun odottelin tekstejä niitä luvanneiltä. Samaan syssyyn oli muutkin ketutukset samassa piirissä ja jätimme homman muille.

Nyt kun olen tietoisesti jättänyt muut kokoustamiset vähemmälle, ja antanut itseni valita mitä haluan kansantanssin eteen tehdä, niin minullahan on aikaa vaikka mihin. On on, vaikka minulle eräässä yhteydessä kerrottiin muiden toimesta, että minun työni haittaa tanhuilua niin paljon, ettei minun kannata ottaa mitään vaativaa hommaa vaan antaa ne muiden hoidettavaksi. Mikä ihana tekosyy käytettäväksi tulevaisuudessa...

No kuitenkin ihan itsekkäistä syistä lupauduimme Sannan kanssa jälleen päätoimittajiksi. Ja toissapäivänä teimme pitkästä aikaa yhdessä lehteä, ja eilen se postitettiin. Kuinka mukavaa tuo pitkästä aikaa olikin, säätämistä kuville, tekstille, asettelua, taittoa... Tuossa tekemisessä vielä plussana on se, että Sannan kanssa on helppo tehdä yhdessä töitä. Ajatukset meillä menevät samalla ladulla, visio tulevasta tuotoksesta on yhteinen ja toisen ideaan saa helposti rakennettua uutta. Minä aloitan tyypilliseen tapaani ja Sanna potkii myös lopettamaan ne.

Tikkuristi 3/2012 lähti eilen maailmalle. Löytyy täältä, jos haluat käydä lukaisemassa. 

Pikkupyhät nyt!

Välipäivät on niin tylsää aikaa, odotellaan seuraavaa syytä juhlistaa jotakin. Välitilassa odotellaan tammikuun ja arkirytmin alkamista uudelleen. Haahuillaan vaan joulun ja uuden vuoden välissä. Töissä ei ole oikein ketään ja teen roikkuhommia pois.

Ei, ei!! Pois kaikki välitilaihmettelyt - nyt on pikkupyhät, erinomainen syy ilonpitoon!

Joulukuun ‎27.-28. ovat kolmas ja neljäs joulupäivä. Vanhan kansan mukaan ne ovat pikkupyhiä, jääneet peruja katoliselta ajalta kansan tapoihin. Eivät olleet niin pyhiä, että työnteko olisi kokonaan kielletty ja kamalia sattuisi, jos siihen ryhtyisi, mutta ei arkeakaan normaaliin työntekoon. Pikkupyhinä on ollut tapana pitää rakennustalkoita, aloitettiin hirsitalon rakennus ja yhdessä tehtiin. Naiset kutoivat ja tekivät kevyitä töitä.

Ja nuorisolle varsinkin mukavaa aikaa, kokoonnuttiin talkoiden päättäjäisiin. Leikittiin hanhisilla, panttileikkejä, sormikoukkua ja kivenkätkemistä. Hyvä syy tavata ja seurustella. Ja tansseja pidettiin, jos vain tupa jostakin sitä varten saatiin!

Eli ei siis mitään velttoilua, vaan juhla jatkuu edelleen pikkupyhänä! Turnauskestävyyttä vaan kaikille.

Hyvää joulua....

Aatonaaton hartaudesta juuri kotiutuneena, näissä tunnelmissa. Hyvää joulua!
-pia

Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.


Samuli Edelmann - Maa on niin kaunis (Virsi 30) on MUZU.TV.

Hedelmäsalaatti

Jouluna pestiin pirtti lattiasta kattoon, hiekalla ja lipeällä hangattiin lattiat, tuotiin uudet oljet. Tehtiin ruokaa paljon, suolakalaa, laatikoita... Vaatteet pestiin rantavedessä, kynttilät oli valettu jo aiemmin.

Joulu on perinteiden kulta-aikaa. Kodeissa leivotaan, tehdään laatikoita, paketoidaan lahjoja, siivotaan, koristellaan koti, poltetaan kynttilöitä... Perinteiseen jouluun kuuluu tehdä kaikki itse alusta alkaen, muuten ei tule kunnon joulu.

Todellisuus on taitaa kuitenkin monessa kodissa toisenlainen, kiire ja tohina joulun alla kasvaa vaikka ei kotona mitään tekisikään. Projektit pitää saada valmiiksi töissä, uutta budjettia väännetään jo ensi vuodeksi, lapsilla on harrastusten joulukonsertit, koulun joulujuhlat, myyjäiset ensi kesän reissulle, ... Kuka siinä jaksaa tehdä itse joulukortten kartongit vanhoista sanomalehdistä, siivota kaapit ja aakkostaa mausteen, tehdä laatikot ja liottaa lipeäkalat, lahdata sian ja kaataa kuusen.

Eiköhän se riittäisi, kun tekee niitä omia perinteitä jaksamisen mukaan. Ei nuo vanhat perinteet mihinkään häviä, niitä on mukava muistella ja ihastella, mutta tulee se joulu vaikka kaikkia ei orjallisesti toteuttaisikaan. Marttaliiton Marianne lupasi telkkarihaastattelussa niin, ja Martat on kotiasioissa ainakin minusta aika oikeassa.

Mietin, mitkä ovat minun jouluperinteitä. Sellaisia, mitä ilman ei ole joulu. Eipä löytynytkään kovin montaa asiaa, vähän yllätyksenä itsellekin. Pakko on myöntää, että joulu onkin enemmän mielentila kuin mitään ulkoista. Se on testattu vuosien mittaan, joulua olen viettänyt niin monessa paikassa ja monilla perinteillä, että kaikki ne tuntuvat oikeilta.

Mutta on yksi, mitä ilman ei joulu tule: Hedelmäsalaatti. Ihan sellainen tavallinen sekahedelmäpurkkipohjainen, lisätään banaania, omenaa, appelsiinia ja viinirypäleitä ja liemeksi ihan vaan sokerivettä. Tätä oli mummulassa porstuan komuutin päällä ämpärillinen ja sitä sai syödä niin paljon kuin halusi.

Folklandiaa odotellessa

Usvan kanssa ollaan ensimmäistä kertaa menossa Folklandialle. Olemme paikalla kahdessa roolissa, Karjalaisen Nuorisoliiton edustusryhmänä ja sen lisäksi vielä kummiyhtyeenä. Aika polleana olen kyllä heistä!

On hienoa, kun saa olla mukana siinä innossa ja odotuksessa mitä nuorissa löytyy. Muisto omasta ensimmäisestä "aikuisten" reissusta kutkuttaa, uutta ja varmasti jotakin ihmeellistä. Mitä otan mukaan, mitä tapahtuu, kenen kanssa samaan hyttiin...

Treenattu on. Kartsulla mennään, kun se kerran pyydettiin. Tiivistettiin ja saatiin toivottuun aikaan sopimaan. Vielä viimeinen treeni loppiaisena, puku sileäksi ja se on siinä.

Vielä pitää juhlia sitä ennen joku joulu ja uusivuosi ....

Nyt takaisin noihin jouluvalmisteluihin.
-pia

ps. Usvan kuva löytyy Folklandia-sanomien takakannesta.

Rump rump rullaa

Olen tilaanut Lauri Järvilehdon Ajattelun ammatilainen blogin sähköpostiini. Tänä aamuna siellä odotti niin hieno viesti, Leikki on lapsen työtä – mutta niin se on aikuisenkin, että melkein purskahdin itkuun. Se kaikki leikkiminen ei olekaan vain lasten juttu vaan ihan kelpo tekemistä aikuisillekin, ihan kuten olen epäillyt.

Muutama vuosi sitten olin leikkiä käsittevällä kesäyliopiston kurssilla. Siellä fokus oli vain lapsissa ja miten ja minkälainen leikki on mukana eri ikävuosina kasvua tukemassa. Kysyin siis ammattilaiselta, että onko leikki aikuisille tärkeää ihan "tieteellisesti"? Tämä kasvatusammattilainen oli sitä mieltä, että aikuinen ei tarvitse leikkiä, vaan "leikkii leikkivänsä" (suora lainaus). Ihan en sitä nurisematta niellyt, mutta pidin suuni kiinni.

Taustana kysymykselle oli se, että silloinen aikuisryhmäni leikki harjoituksissa säännöllisesti koskaan nurisematta, päinvastoin tuntuivat tykkäävän. Porttileikkiä, hippaa eri muodoissa, parinvaihtoa.... oivallisia alkuverkkajuttuja ja välipaloja aikuisillekin. Ja sama silmien säihke on aikuisellakin, kun leskisillä saa uuden parin. Ja sama pettymys, jos joku rikkoo sääntöjä ja voittaa vilungilla!

Tietysti voi sanoa, että tässä kaksi tieteentekijän näkökulmaa vastakkain, kurssilla saamani kasvatusammattilaisen ja filosofin. Minä valkkaan tuon filosofin tässä tapauksessa :).

Siis kaikki leikkimään isot ja pienet! Tulette terveemmiksi ja paremmiksi ihmisiksi. Jos ette muuta keksi, niin porttileikkiä:

Rump rump rullaa
kello löi jo kakstoista
keisari seisoo palatsissa
niin musta kuin multa
niin valkea kuin lunta
mitä varten sotamies on parempi kuin herra
se ken tulee viimeiseksi ompi kuolema!

Meidän pihalla leikittiin tuolla lorulla, mutta aidan toisella puolella jo toiselle. Tuo on siitä ihana, että versioita on miljuuna ja jokainen on niistä oikea.

Minä haastan jokaisen teistä lisäämään omalla pihallanne leikkimänne version tuosta kommentteihin! Minä osaan aika monta, katsotaan ovatko samoja!!

Korvike-Zumba

Eilen tapasin pitkästä aikaa vanhan kurssikaverin Varalan kansantanssinopettajakurssilta. Kuulumisia tanssin ja tanhuilun ympäriltä vaihdettiin ja hän kysyi minulta tanssinko itse jossakin ryhmässä. Oli ihan surullista vastata, etten tanssi.

Illan päätteksi kotiin ajellessa jäin miettimään tuota. Miksen tanssi missään ryhmässä? Ja miksi vain ohjaan ja tanssitan muita? Lennun kanssa mietittiin samaa joku aika sitten.

Tässä ehkä pari selitystä:

• Jos itse tanssisin säännöllisesti viikottain harjoittelevassa ryhmässä, haluaisin kehittyä tanssijana niin tekniikalta kuin ilmaisulta ja haluan saada palautetta omalle tanssille. Ja tekemisen sisältö olisi myös hyvä olla oman tanhuilufilosofian mukaista. Minulle itselleni säännöllinen harjoitus ei ole vain kunnon kohottamista tai tuttujen tapaamista, sitä voin sitten tehdä toisissa tilaisuuksissa. Ihan lähietäisyydellä ei ole tietääkseni tuollaista ryhmää.
• Jos itse tanssin ja löytyy ryhmä, jossa tuo olisi kohdallaan, niin silloin pitäisi minun myös antaa lupaus olla säännöllisesti mukana. Siihen en varmaan tällä hetkellä pysty muiden sitoumusten vuoksi.
• En tarvitse esiintymisiä saadakseni kiksit, vaan oikeastaan päinvastoin. Minulle riittää pelkkä treeni, jännitän liikaa esityksiä ja olen niissä ihan liian kaukana mukavuusalueeltani.

No huomenna jumppa-zumbaan, kun FolkJamiakaan ei ole näillä kulmilla ole minun tarpeisiin. Liikuntakeskuksen tunnilla tulee edes häivähdys tanssittua ja joku muu kertoo mitä pitäisi tehdä. Korviketta siis paremman puutteessa.

Itsenäisyyttä tanssittu

Itsenäisyyspäivänä on hieno olo. Saan olla suomalainen ja ylpeä siitä koko sydämestä. Kynttilät ikkunassa, telkkarissa linnanjuhlat, ja kupissa kuumaa teetä. Tanhuilun puitteissa itsenäisyyspäivän juhlistus alkoi jo tiistaina, kaikkien ryhmien kanssa olimme esiintymässä itsenäisyyspäiväjuhlissa ihanille yleisöille.

Usvan kanssa olimme päiväkeikalla aikuiskoulutuskeskuksen maahanmuuttajakoulutuksen itsenäisyyspäiväjuhlaan. Vasta hetki sitten Suomeen kotiutuneita maahanmuuttajia salillinen vastassa, miten hienoa on viedä positiivista suomalaista kuvaa heille. Ja myös nuorille tanssijoilleni kokemus, suomalaisuus on kasvava asia, siihen kuuluu myös uudet suomalaiset omilla perinteillä. Meistä jokainen antaa panoksensa siihen, kuinka ne sulatetaan yhteen. Sopu sijaa antaa!

Illalla Jäähdyttelijöiden ja Suhinan kanssa seurakunnan kerhojen itsenäisyyspäiväjuhlaan, esitystä ja poloneesia pienille ihmisille. Ei ole tähän mennessä missään Ransissille taputettu koko kappaleen ajan, innokkain yleisö koskaan. Suomalaisuuden positiivinen viesti aikuisilta lapsille, tanssien ylpeästi ollen omia itsejämme.

Onnea Suomi!

Kuusijuhlailua perinteisesti

Minun joulunalusaikaan on vuosikaudet kuulunut seuran kuusijuhla. Joka vuosi on tuo päivä tulee vähän yllättäen. Edellisen illan firman pikkujoulut painavat silmiä, vaikka ajoissa päästiin kotiin. Työt pakkaavat samalle viikolle ja syksyn väsymys painaa jo luita.

Kuusijuhlapäivä itsessään on aina kiireinen. Aamusta alkaen tohina on täysillä päällä, ohjaajat juoksevat ja miettivät oman aikataulunsa minuutti minuutilta. Sali kuntoon: kenen piti tuoda kynttilät ja osaako joku käyttää mikkiä? Harjoitukset: pysytäänkö aikataulussa, kuka puuttuu vielä? Puuro: kuka hakee ja riittääkö se kaikille, onko keliaakikoille omansa? Missä on juontaja, kuka myy lippuja, onko vaihtokassaa?

Mutta kun kello on kolme iltapäivällä, sali täynnä tanssijoita, pieniä ja isoja, vanhempia, sisaruksia, isovanhempia, niin kummallinen rauha laskeutuu sisälle. Tästä se taas lähtee, esiinnytään kukin ryhmä vuorollaan, lauletaan, syödään puuroa, seurustellaan muutama sana kaikkien kanssa ja pukki tulee käymään. Hyvin perinteistä ja niin rakasta. Vuodesta toiseen on sykähdyttää se ilo mikä lapsilla on, kun esiintyvät perheilleen ja kuinka suuri asia on lapsen esitys omille vanhemmille. Kuvia otetaan ja kilpaa kerrotaan kuinka hienosti meni.

Tämän vuoden kuusijuhla oli viime lauantaina. Ja kaikki perinteet kunniassaan, kiire, tohina, silittäminen, esitykset... Mistään hinnasta en kaikesta väsymyksestä huolimatta antaisi tuota päivää pois.

On myös myönnettävä, että vähän harmitti, ettei äitini päässyt katsomaan esityksiä tänä vuonna. Minullekin, vaikka jo näin vanha olen, on tärkeää, että äitini näkee minun työni tulokset. Enää harvemmin itse tanssimassa, mutta ne minun lapsoseni esittämässä minun tekemäni tanssin. Aivan kuin pienemmillekin lapsille, minullekin oman äidin kehu on tärkeää, vaikkakin se on aina vähän puolueellista. Mutta äitihän saa olla puolueellinen.

Yksi asia oikeastaan tuossa päivässä ihan naurattaa. Joka vuosi puuroa jää yli, siis joka vuosi. Ja joka vuosi saamme yhdessä pienen paniikin, millä niitä kantaa kotiin, kun kukaan ei ole ottanut mukaan astioita sitä varten. Josko ensi vuonna muistettaisiin tuokin!

Työminä ja treeniminä

Joku aika sitten menin Suhinan eli 7-8v pikkutyttöjen harjoituksia pitämään suoraan töistä. Yksi tytöistä katsoi hetken aikaa minua hiljaa ja tokaisi sitten, että näytän vähän kummalliselta. Kysyin, että kuinka niin. Tyttö tokaisi siihen: "en tiiä, kummalliselta vaan" ja jatkoi matkaansa hyppynarun kanssa.

Meillä on omat roolit eri paikoissa, minullakin. Sanoisin, että sisin pysyy samana, mutta tilanteisiin mennään kunkin tilanteen ehdoilla. Vaikka kuinka olisi mukava sanoa, että olen joka paikassa samanlainen, niin ei pidä paikkaansa. Erilaisuus ainakin minulla alkaa jo ihan ulkoisesta olemuksesta, ja joskus ollaan pomoja ja joskus sitten ei.

Töissä olen napakka toimistossa töitä tekevä Pia, jolla normipäivänä on sävysävyyn korkkarit, hame ja tukkakin tällätty kuntoon. Ja ripsiväriä ja huulipunaakin sipaisen aamuisin. Siisti olemus tuo varmuutta itselle ja luo uskottavuutta siinä ympäristössä. Ja minusta se on myös kunnioitusta työtovereita kohtaan, etten ole seinästä revitty ja haise pahalle.

Treeneissä taas löytyy Pia, jolla on pinon päällimmäiset trikoot ja t-paita, useimmiten ei niin sävysävyyn, tukka ponnarinutturalla ja ilman meikkiä. Pikkuisen saattaa olla sellainen hompsuinen tätsä. 

Mutta treeneissä pitää olla sellaiset vermeet, että pystyy tekemään mitä vaan, eikä tarvitse miettiä näkyykö vatsamakkarat tai hikiläikät. Ne kuuluvat mukaan, kun treenataan ja liian suittu veisi siitä touhusta uskottavuuden.

Eli tästä edeskin tulette näkemään minut treeneissä niissä mustissa trikoissa ja vanhassa kollarissa. Niissä on helppo olla ja kuitenkin vielä melkein kokonaan ilman reikiä. Elsa, yksi Usvalaisista, sanoi minun harmaasta kollarista syksyllä, että "ihana toi vieläkin, se on niin treenipaita".

Hallitustaukoa melkein kokonaan

Eilen oli viimeiset vuosi-/vaalikokoukset tälle syksylle tanhuilun puitteissa, Suomalaisen Kansantanssin Ystävien ja Kansantanssinuorten Liiton kokoukset Döbelininkadulla Töölössä. Vuosi vuodelta pienemmällä joukolla kokoonnutaan päättämään seuraavan vuoden suunnista ja hallituspaikoista. Toisaalta ne takuuvarmat tutut kasvot sieltä löytyy, Matti, Riitta, Pena, Seija ja monta muuta... Olin erovuorossa SKY:n hallituksesta ja en asettunut uudelleen ehdolle. Sanonpa näin, että hallitusurani tuossa järjestössä on tauolla. Tauolla, koska en voi mennä vannomaan, etten koskaan enää.

Olen siinä tilanteessa pitkästä aikaa, että minulla ei ole mitään suuria edustuspaikkoja hallituksissa. Vain FolkloreSuomiFinlandin hallituksessa ja se on kokoustamista pari kertaan vuodessa ja mielipidettä kuin suuresti työllistävää.

Vuoden aikana olen mietistkellyt omaa oloani, mitä minä haluan tanssilta, mitä minä siitä saan ja mitä sille haluan antaa. Valitsin sen tanhuilun mihin kuuluu tekeminen lähellä omaa paikkaa, omat ryhmät, Hyvinkään. Olisin ollut jopa valmis antamaan enemmän omalle kotiseuralleni, mutta siihen ei ollutkaan tarvetta. Sekin pitää hyväksyä.

Hämmentävä olo sinällänsä, mihin minä tämän vapautuvan ajan laitan?

Perustanhuilupäivä

Tänään oli tanhuiluohjelmassa

• Esiintyminen. Siihen liittyy normaalia aikaisempi töistälähtö, harjoitusta ryhmän kanssa, letitystä, pukujen säätöä, vähän juontamista ja esitys ja pikabriiffi tanssijoiden kanssa kuinka meni. Illan päätteeksi vielä ryhmälle viestiä ja musiikkien säätöä tulevalle.
• Oman seuran vaalikokous. Talousarviota, toimintasuunnitelmaa, valintoja, suuria tunteita, turhautumista, iloisia hymyjä, suuria egoja, väistymistä, vastuuta. 

Tulipa tästä tylsä juttu, sordiino oli ehkä liikaa käytössä. Jospa huomenna ilman sitä.

Repolainen rules

Jokaisella ryhmällä on varmasti omia lempitanssejaan. Ne ovat muodostuneet sellaisiksi syystä ja toisesta. Joku tanssi on niin kamala, että on ihana: Hylkeenhyppely! Tai kaunis ihan sellaisenaan: hambo. Monelle minun piireissäni se on Repolainen, siitä vanhasta Tanhuvakasta.

Jäähdyttelijöiden lemppari tuntuu tuo Repolainen myös olevan. Olemme tahkonneet syksyn Ransissia esitystä varten. Sitä mennään alussa ja lopussa harkkoja, ja väliinkin sitten vielä pari kertaa. Tiistain reenien lopussa vielä 10 minuuttia ja joku loppunostanus pitäisi saada ryhmälle... Siitä lonkalta Repolainen siis.

Voi sitä energiaa mikä löytyi porukasta kuin nappia painamalla! Aivan kuin olisi patterit vaidettu porukkaan. Askel oli kevyt, karkelo korkea ja flirtti paikallaan vieraissa käydessä. Siinä ei pyörrytä ketään vaikka suunta vaihtuu nopeaankin, kaikki muistavat vuorot ja lantion keinuessa ei lonkkakivut vaivaa tai polvet kivistä.

Kyllä tuo Repolainen rules!

Punapaulat reunion

Punapaulat on minuun lapsuuteni ja nuoruuteni tanhuryhmä. Viime perjantaina meillä oli tapaaminen 25 vuoden jälkeen.

Ihana huomata, että vieläkin on sama tunne yhteenkuuluvaisuudesta tallessa, vaikka monenkaan kanssa ei ole ollut missään tekemisissä vuosien mittaan.  Naurua, muistelua, valokuvia ison pöydän ympärillä. Harkat Välenojan nuorisotalolla, Bolnäss ja muut ulkomaan matkat, katselmukset, puvut, tanssit, Suomi-paidat, kaikki tulivat ryöpsähtäen mieleen. Yksi muisti yhden sattumuksen, toinen toisen, kolmas jatkoi siitä. Myös hassut tanssit ovat painuneet hermoratoihin, "Heilu keinuni...." ja kädet nousee automaattisesti ylös.

Mietin itsekseni, mistä tuo yhteenkuuluvaisuus loppujen lopuksi johtuu. Miksi olo näiden ihmisten keskellä tuntui luontevalta ja lämpöiseltä. Lapsena ja nuorena koetaan asiat ensimmäistä kertaa, tapatumat jättävät tunnemuistiin ensimmäisen jäljen, suhtautuminen ja asenne koettu kohtaan alkaa siitä. Asioiden kertautuessa ensimmäinen kokemus kuitenkin määrittelee pohjavireen suhtautumisessa elämään.

Me koimme monta asiaa yhdessä tämän ryhmän kanssa. Kasvoimme lapsesta teiniksi yhdessä kokien ja kohdaten uudet asiat. Erilaiset persoonat antoivat oman mausteensa keitokseen ja toivat kunkin omat ajatukset ja asenteet mukanaan. Meillä on yhteinen muisti ja yhteiset muistot, olemme kasvaneet aikuisiksi turvallisesti haastaen ja tukien toinen toisiamme.

Parasta kaikessa, seuraavat treenit sovittiin jo. Tammikuussa tanssahdellaan yhdessä tällä porukalla. Ainakin Hansvili, Lintu lensi oksalle, Juustopolska on tilattu. Niitä odotellen.

ps. niitä kuvia lisään, kun Petri ne skannatut minulle laittaa...

Minä ja Petri Välenojan nuorisotalolla

Kaisu

Tanhuilu on tuonut minun elämääni monta elinikäistä ystävää. Sellaisia ihmisiä, joiden käsiin uskaltaisi antaa henkensä, jos olisi hätä. Ja tietäisin, että he auttaisivat kysymättä syytä. Ensimmäinen heistä on Kaisu.

Kaisun perhe oli meidän ensimmäisiä ystäväperheitä Hyvinkäälle muutettuamme. Kahviteltiin, yökyläiltiin, ja tietysti tanhuttiin. Vanhemmat tanssivat omassa ryhmässään, me muksut omassamme. Äitimme ohjasivat alkuun yhdessä. Ellu, Kaisun äiti, vielä meidänkin äidin lopettaessa. Kaisu oli tanhuparini Punapauloissa alkuun, minä tanssin aina poikana.

Teini-iässä meille tuli poikia ryhmään ja meillekin uudet pari. Mutta silti olimme "pari" reissuissa, nukuttiin vierekkäin luokassa ja naurettiin samoille asioille. Vuosien mittaan elämä vei eri suuntiin, Kaisu hurahti koripalloon ja pesäpalloon, ja tanhuilu jäi häneltä.

Mutta silti meillä on aina ollut joku kummallinen linkki. Olkoon se sama aallonpituus, kosminen yhteys tai sakrojen värähtelyä, mikä tahansa kelpaa, jos sitä pitää selventää. Emme ole säännöllisesti tekemisissä, paremminkin emme ole. Mutta toisen tarvitessa, olemme paikalla ja rinnalla kysymättä miksi. Itkemme, nauramme ja hörskötämme yhdessä, vaikka välissä olisi aikaa ja matkaa.

Minä näen Kaisun huomenna!

Sosiaalista liimaa tänne heti

Tämä aika vuodesta on siviilitöissä melkoisen työlästä, monta asiaa pitää saada valmiiksi ennen loppuviikkoa. Sitten tulee tämä vapaaehtoinen tanhuilu päälle. Sen säännöllisen tanhuilun on itse aikatauluttamalla saanut sopimaan, mutta tuppaa ketuttamaan nuo muiden lykkäämät hommat päälle.

Onko tämä oikeasti aina vapaaehtoista?

Viikonlopun seminaarissa puhuttiin sosiaalisesta liimasta, mikä pitää mukana toiminnassa, vaikka ketuttaisi. Asia ja siihen liittyvät arvot ovat tärkeämpiä kuin yksittäinen harmituksen hetki. Olen kyllä samaa mieltä, sitä liimaa tarvitaan. Mietin vain kuinka paljon ja kuinka pitävää liimaa sitä tarvitseekaan aina silloin tällöin.

Seminaarit seminaarioitu

Kaksi päivää istuttu Påkaksessa pohtimassa sisäpiirillä tulevaisuutta SKY:lle, KTNL:lle ja PMK:lle. Miksi järjestöt ovat olemassa, mikä on niiden ydintehtävä, mihin suuntaa ovat pyrkimässä ja mitä keinoja siihen käyttävät.

Eihän siellä oikeita vastauksia tullut, jos joku niitä odotti. Strategia, visio ja missio noin suurille toimijoille vaativat enemmän kuin viikonlopun kirkastuakseen. Mutta hyvällä alulla on työ, tahtotila kohdillaan kuten tässä vaiheessa kuuluukin. Menee jokin aika kuitenkin ennen kuin asia selkenee, uskalletaan luopua rönsyistä niin puheissa kuin toimissa.

Monesti strategiatyö ja siihen liittyvä pitkäjänteisyys ovat haastavia. Tuollaisessa seminaarissa yhdessä tekien helposti innostus nousee, uskotaan ja luotetaan, että nyt vain tehdään ja hoidetaan homma suit sait sukkelaan. Kuitenkin kun kotiin pääsee, omat asiat lyö päälle ja alkaa se normiarki, huomataan monesti, ettei sitä aikaa ollutkaan kaikkeen siihen mitä vielä seminaarissa uskoi.

Toivon hallituksille innostusta, uskoa ja tahtoa siihen, että saadaan aikaiseksi strategia, visio ja missio ja löydetään toimet niitä toteuttamaan.

Teimme jokainen oman vision tulevaisuudelle muutamassa minuutissa. Oman paperini jätin Ristolle, mutta minun versioni SKY:n visiosta oli jotakin tällaista:
Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry on vuonna 2012 innostunut, aktiivinen, asiantuntijuudeltaan ja osaamiseltaan tunnustettu ja tunnettu toimija suomalaisen kansantanssin kentässä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Se tukee ja mahdollistaa suomalaisen kansantanssialan tutkimusta ja tuottaa materiaalia harrastajien käyttöön.

Jännityksellä odottaen mitä sieltä ajan mittaa tulee. Tiedotuksesta ja viestinnästä puhuttiin näiden kahden päivän aikana niin paljon, että varmasti seuraavassa Tanhuviestissä on ainakin maininta asiasta.

Tulevaisuusseminaarinoimaan

Joku aika sitten mietin, voiko tanhuilua tehdä ihan pelkästään hetkessä eläen. Joo ja ei, molemmilla puolensa. Se oli ääneen ajattelua enemmän yhden ryhmän kannalta, harjoituksia ajatellen.

Viikonloppuna on SKY:n tulevaisuusseminaari. Tarkoituksena on pohtia porukalla mihin suuntaan keskusjärjestön toiminta on menossa ja miksi niin. Ei siis hetkessä elämistä vaan isosti suunnitelmia. Tämä ei ole ensimmäinen seminaari, minulle itselleni kolmas tässä organisaatiossa.

Miksi suunnitella tulevaisuutta aina vaan uudelleen? Ainakin näistä syistä minun mielestäni:

• Toimihenkilöt vuosien mittaan vaihtuvat, vapaaehtoistoiminnassa vielä aika usein. Hallittu informaation siirto on haastavaa. Eli ei ne uudet aina tiedä mitä vanhat suunnitteli.
• Maailma muuttuu eskoseni. Muutama vuosi sitten oli aivan eri ilmasto ja asenteet, teemat yhteiskunnassa muuttuneet, taloudellinen ympäristö myös saattanut heittää kuperkeikkaa. Ja kaikki tämä meistä riippumattomista syistä.
• Aiemmin suunnitellut toimenpiteet ovat muuttaneet tilannetta, toivottuun tai epätoivottuun suuntaan.

Yksi hankaluus suunnitelmissa on sitouttaminen. Nykyinen hallitus tekee suunnitelmia, jotka uuden hallituksen tulisi implementoida. Kuinka innostaa ehkä työlääseenkin hommaan ihmiset, jotka eivät olleet mukana suunnittelemassa? Hyvin dokumentoitu tulevaisuusseminaari voi olla yksi apu, ainakin syyt toimenpide-ehdotusten takana ovat olemassa.

Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi viikonloppuna. Jotakin uutta ja rohkeaa vai tuttua ja turvallista?

Tanhuilua naapurimaalla

Viikonloppu meni tanhuillen Ruotsissa, kurssilaisia tanssitin Axevallassa ruotsinsuomalaisten ohjelmistokurssilla. Tarjolla oli ensi vuodelle kesäfestivaalien kenttäohjelma, eli sama toimivaksi havaittu ohjelma kuin SKY:lle Saarijärvelle. Hyvä, että saadaan materiaali käyttöön laajemmaltikin.

Ruotsissa on iso ruotsinsuomalainen yhteisö. Lähes puoli miljoonaa, laskutavasta riippuen, omaa juuret Suomeen ja suomalaisuuteen. Ruotsin puolella myös tanssitaan aktiivisesti suomalaisia kansantansseja, ihan omina yhdistyksinä ja hyvin vahvasti osana ruotsinsuomalaisten Suomi-seuroja. Joku on aloittanut tanssimisen aikoinaan Suomessa ja jatkanut uudella asuinpaikalla. Toinen taas on elänyt ikänsä Ruotsissa, mutta suomalaiset juuret ja yhteisö ovat ehkä tärkeitä omalle identiteetille. Kuka kuntoilee, kuka pitää kieltä yllä... Syitä on monia, mutta minusta hienoa oman kulttuurin elävänä pitämistä.

Yhteistyö kotosuomalaisiin kansantanssin toimijoihin on tiivistä ja

varsinkin pohjoismaisissa kuvioissa heidän panoksensa talkoohommissa tulkkina on iso. Heidän apunsa vaikka Nordlekin toimistolla on saattanut olla reissun tähtihetki sille ryhmälle, josta ei ruotsinkielentaitoisia löydy...

Olin tuolla Axevallassa kolmatta kertaa opettamassa ja aina sinne on yhtä mukava mennä. Vastaanotto on vilpittömän sydämellinen, tanssijat tavattoman vastaanottavaisia ja ruoka oli tälläkin kertaa liian hyvää. Kotoisalle ololle voi olla selityksenä tuttuuden tunne alitajunnassa, lapsuuden kokemukset omasta ruotsinsuomalaisuudesta, vaikka siitä ajasta en oikeastaan mitään muista: puheessa pehmeänä kuuluva ruotsin pyöreys, aavistuksen makeammat maut ruuissa, vanhat iskelmät, leveät tiet ja huoltoaseman tunnelma... Tykkään.

Seuraavaa kertaa odotellen...
-pia

Kuvat on otettu Axevallan puutarhasta. Aamuaurinko, joka pellon takaa nousi pienessä pakkasaamussa ja ihana keltainen maa, josta ei ole kiireellä haravoitu kaikkia lehtiä.

Voiko tanhuilla pelkästään hetkessä eläen?

Tänään ennen ohjaajapalaveria vaihdoin ajatuksia toisen ohjaajan kanssa. Mietittiin yhdessä, voiko tätä tanhuilua tehdä pelkästään hetkessä eläen suunnittelematta kamalasti tulevaa. Kannattaako pitää seminaareja tulevaisuudesta vai tekeekö vain miltä sillä hetkellä tuntuu?

Elän ja toimin vain hetkessä
Tällä tyylillä on hieno mennä harkkoihin, ottaa ilo irti hetkestä ja nauttia pelkästään sen kohdan tunnelmasta. Tanssia kivoja lempitansseja, ei huolta huomisesta ja pienetkin ilonpisarat on isolla merkityksellä.
Pitkällä tähtäimellä ei osaaminen välttämättä lisäänny, mutta harjoituksissa on aina kivaa.

Suunnittelen pitkälle tulevaan
Tavoitteet tulevaisuuteen asetettu, mietitty valmiiksi mitä pitäisi opetella, jotta tanssijat kehittyy ja tulevat paremmiksi tanssijoiksi. Joskus joutuu tankkaamaan tylsiä samoja juttuja, hiomaan askelikkoja ja läpimenoja läpimenojen jälkeen.
Pitkällä tähtäimellä taito kasvaa ja laajenee, mutta joskus voi harkat olla puuduttavia.


Minusta riippuu pitkälti ryhmästä ja sen itse sille asettamista tavoitteista miten toimitaan. Itse Usvan kanssa teen enemmän suunnitelmia ja tiukkaa treeniä tulevaisuutta varten. Jäähdyttelijöille taas on enemmän ihan hetken eloa. Mutta kumpikaan ei puhtaasti toinen. Usvan kanssa nauretaan paljon hikoilun ja säätämisen väliin, tänä syksynä hambon baussin hakeminen otsa kurtussa on oikeasti ollut pari kertaa hyvinkin koomista. Toisaalta myös Jäähdyttelijät ovat joka vuosi opetelleet jotakin ihan uutta niiden lempparitanssien väliin. Keväällä opimme ensimmäisen menuetin, jota harva heistä uskoi oppivansa.

Kaipa se tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on kohtuus kaikessa. Tiukka treeni askelikoissa voi olla hulvattoman hauskaa ja lempparitanssi ei aina innosta.

Suomen Tanhuilukeskusjärjestö ry

Suomen Tanhuilukeskusjärjestö ry (STKJ)

Suomessa on yksi kansantanssiin ja sen eteenpäin viemiseen keskittyvä järjestö. Sen säännöissä sanotaan, että toiminnan tulee keskittyä kansantanssiin seuraavin keinoin:

• pitää mielessä aina ensin tanssi, muu tulee tuon jälkeen
• auttaa paikallisyhdistyksiä järjestämään tanssitilaisuuksia ihmisille: harjoituksia, tanssitupia, iltamia, yhteistansseja, nurkkatansseja, taukojumppatansseja, jumppatansseja, välituntitansseja, tanssiaisia...
• tukea kansantanssin tieteellistä tutkimusta ja olla itse aktiivisena osapuolena
• kouluttaa avarakatseisia ohjaajia ja opettajia kansantanssin saralla
• julkaisee materiaalia kansantanssin harrastajille: tutkimuksia, musiikkia, tanssiohjeita..
• toimia linkkinä kaikkiin muihin maihin kansantanssin saralla mm lähettämällä paikallisyhdistyksiä suomalaisen kansantanssin ilosanomaa viemää festareille ja kyläjuhlille ja mahdollistamalla muiden joraajien vierailut Suomeen
• olla avarakatseinen kaikille tanssin eri lajeille (myös samballe) ja nähdä ne rikastuttavina tanssin kentällä
• Ja tärkein sääntökohta:
  kaikissa tilaisuuksissa tulee tanssia kertaalleen (osallistujien iästä riippuen) joko Lintu lensi oksalle tai Repolainen (pelimannin ollessa toisella keikalla, hoidetaan säestys rallattaen)

Tuohan on siis ihan pelkästään minun päiväunta. Mutta ihana uni minusta.

Tässä ihan julkisesti lupaan, että jos tuo on joskus totta, niin minä voin vapaaehtoisesti alkaa sen puheenjohtajaksi. Saisitte sitten kuunnella aina minun repolaisrallatuksen kokouksen alkuun.

Ps. Kannatusjäseneksi haluavat voivat ilmoittautua tuolla kommenttiosiossa.

Syyskokoukset

Loka-marraskuu on yhdistys- ja järjestötoimijoille kiireistä aikaa, vaalikokousrumba on alkamassa. Kokoustaminen pelkän kokouksen takia on turhaa, hienointa olisi, jos saisi sillä jotakin aikaiseksi. Eli mietittäisiin etukäteen miksi kokoonnutaan, ja mitä kokouksella pyritään saamaan aikaiseksi.

Minulla on huomenna ensimmäinen vaalikokous tälle syksylle, FolkloreSuomiFinlandin vuosikokous. Sinne menen hallituksen jäsenen ominaisuudessa, en ole erovuorossa tänä vuonna eli vuosi ainakin vielä sitä. Tästä eteenpäin mennään sitten reilusti marraskuulle ennen kuin viimeinen on kokoustettu.

Itse olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään kaiken maailman valiokuntia, toimikuntia, hallituksia. Olen itsekkäästi halunnut keskittyä tanhuilussa enemmän siihen tanhuun kuin kokoustamiseen. Minusta tanhu on mukavampaa, vaikka ymmärrän kyllä tarpeen sille kokoustamisellekin.

Nyt nukkumaan, jotta taas jaksaa. Öitä.

OTO hommia

Sainpa osuvan kysymyksen Ohjaajan palkkapäivä -tekstin kirvoittamana: mitä tarkoittaa oto? Taas muistui mieleen viestinnän perusteet: mikä on minulle täysin itsestäänselvää, ei todennäköisesti ole kaikille muille. Siispä selvennyksenä:

OTO = oman toimen ohella

En ole mitään tutkimusta asiasta tehnyt, mutta kaikenlaisissa kissanristiäisissä suomalaisen kansantanssin kentällä toimivana ja ryhmiä ohjaajineen melko säännöllisesti tavaten, sanoisin valtaosan harrastajaryhmien ohjaajien olevan myös harrastajia. Oto-ohjaajia eli tienaavat leivän jossakin muussa työssä. Käytäntöjä on monia, jotkut seurat maksavat kulukorvausta, toiset koulutuksia, joissain ihan jopa pientä palkkaa, mutta ei kahdella viikkotunnilla vielä elä. Toisissa yhdistyksissä ei korvata mitään, ihan omasta pussistaan he kouluttautuvat, lähtevät ryhmän kanssa reissuun, ajavat kilometrejä.

Nämä oto-ohjaajat ovat selkäranka sille harrastustoiminnalle, jota kansantanssin piirissä tehdään. Ilman heitä ja heidän työpanostaan, ei kovinkaan moni seura tai yhdistys pyörisi. He ovat puikoissa harjoituksissa, hoitavat matkajärjestelyt, tilavaraukset, ilmoittautumiset, esiintymisasiat,... Mitä kaikkea nyt yhdistystoimintaan liittyykään.

Laajentaisin kyllä tätä "kiitollisuus-paasausta" myös kaikkiin muihinkin vapaaehtoistyöntekijöihin, joita yhdistyksissä on. Jokaisen panos on kullan arvoinen ja tällä hetkellä niin ajankohtaista, kun puhutaan syrjäytymisen ehkäisystä, yhteisöllisyydestä jne. Jos tällä työllä saamme yhdenkin lapsen tai nuoren mielekkääseen tekemiseen mukaan kadulla aikansa viettämisen sijaan, niin se on jo niitä bonuksia palkan lisäksi.

Nyt takaisin ihan palkkatyöhön, menköön tähän kulutettu aika kahvitauosta.

Ohjaajan palkkapäivä

Muistatko sen tunteen, kun opit tanssimaat polkkaa? Kun oma askellus ja musiikki menivät yksiin ja tuntui, että liidät eteenpäin lattialla. Tai sen kun ensimmäisen kerran saitte parisi kanssa hambon pyörimään sen säätämisen jälkeen? Ensimmäisen esiintymisen jälkeisen hyvänolon tunteen, kun kaikki meni putkeen ja muistit vuorot....

Laita silmät kiinni ja muistele sitä hetken aikaa...

Nuo ovat ohjaajan palkkapäiviä. Miten upea näky on silmissä alkava säihke, hitaasti leviävä hymy huulilla ja itsetyytyväisyyden tunne, joka leijuu tanssijan ympärillä hänen oivaltaneen uuden asian. Sen lampun syttymisen seuraaminen on koukuttavaa. On etuoikeus olla mukana, kun pieni lapsi ja se vanhempikin tanssija oppii uusia taitoja ja on saanut olla siinä mukana.

Miksi halusin nostaa tämän esille? Jotta oto-ohjaajia myös arvostettaisiin kuin ammattiohjaajia. Ilman sitä pohjatyötä, jota he tekevät, eivät ryhmät pyörisi ja harrastaminen ei onnistuisi. Moni pitkän linjan ohjaajista tekee edelleen viikkoryhmien kanssa ilmaiseksi töitä, vapaaehtoishommia useampi tunti viikossa ihan sen pelkän tanssitunnin lisäksi. Oheistoimintaa: jäsenlistoja, musiikkien etsimistä, ohjelman rakentamista, juhlien suunnittelua, ehkäpä juuri sen ammattiohjaajan järjestelyjä ...

Millä minusta jokainen tanssija voi oman arvostuksensa osoittaa? Tulemalla harjoituksiin, varsinkin silloin kun väsyttää ja ei huvittaisi. Ohjaajasi tulee paikalle myös silloin, kun väsyttää, koska on luvannut tanssijoilleen olla paikalla. Tule myös sinä paikalle tai vähintään ilmoita, jos et tule!

Tummanvihreä samettisohva

Muutimme Ruotsista Suomeen 1974, aivan uudelle paikkakunnalle isän työn perässä. Emme tunteneet ketään ja äitini etsi toimintaa, jossa tutustua ihmisiin. Hän oli ollut itse tanssinut nuoresta pitäen ja luontevaa oli jatkaa sitä uudella asuinpaikalla. Juuri perustettu Hyvinkään Kansantanssijat löytyi ja sinne suunnattiin. Mukaan sopi hyvin, siihen jäimme ja uusi yhteisö alkoi muodostua meille.

Seuraavat on tosiasioita, joita en voi sanoa muistavani, vaan todeta yleisesti tiedetyistä faktoista: Olin pieni 3-vuotias, ihan kohta neljä. Paikka oli Välenojan nuorisotalo ihan kodin naapurissa. Ohjaajina Erosen Elvi ja Mäkelän Satu.

Aivan oma tanhu-urani ensimmäinen muisto on ihan niistä ensimmäisistä harjoituksista:
Istun äitin kyljessä kiinni, en tanssi, katselen vaan muita yhdessä äidin kanssa. En muista mitä tanssivat, ainoastaan että tanssivat. Mutta minkä muistan tosi hyvin on se, että sohva, jolla istuttiin oli pehmeä, upottava ja päällystetty tummanvihreällä vakosametilla.

Siitä se sitten alkoi minun tanhuiluni, tummanvihreiltä samettisohvilta.

Viikon kysymys 1 - Mikä on tanhuilussa mukavinta?

Minusta tulee vielä kuulkaa ihan huippukäyttäjä tässä alustassa! Täältä löytyi tuollainen kysymyspatteristo, johon voi napsautella oman kysymyksen ja heti käyttöön.

Viikon kysymys tnro 1 on siis:
Mikä tanhuilussa on mukavinta?

Valitse noista kolmesta tai sitten muu. Muun kohdalla olisi eri hienoa, jos kommentoisit mikä se mukavin asia on. Kommentit muuten voi jättää nimettömänäkin.

Minusta se oli tuo tanssi.

Tiistaisin Jäähdytellään

Reilusti yli kymmenen vuotta sitten muutama tanssija Hyvinkäällä oli siinä kohtaa tanssimisen kaarta, että halusivat hiukan hillitä tahtia. Ei enää totisella naamalla tiukkaa treeniä uusia vaikeita juttuja opetellen, pakkoesiintymisiä ja pakkoharkkoja. Vaan tanssahtelua oman parin kanssa leppoisassa tunnelmassa. Mukaan ajatukseen lähti myös muutama ummikkojakansantanssija, lavalla kyllä taitojaan hionut parketin partaveitsi.

Vienolla pyynnöllä lähestyivät minua äitini johdolla. Vetäisinkö heille harkat kerran viikossa seuraavilla ehdoilla:

• EI ESIINTYMISIÄ, vain se pakollinen seuran kuusijuhlassa.
• Treeneissä pitää tulla ainakin kerran HIKI pintaan.
• Treeneissä pitää ainakin kerran NAURAA vatsan pohjasta. '
• Alaikäraja 50 vuotta.

Olenko helppo, kun taas lupasin. Ja niin syntyi Jäähdyttelijät, alusta saakka reilu kahdeksan parin reilusti aikuisten kansantanssiryhmä. Tätä nykyä alaikäraja on nostettu 60-vuoteen, koska he eivät lopeta. Uusia otetaan hyvin harvakseltaan, koska harjoitustilaan ei mahdu enempää ja junnut ei pääse.

Tosissaan harjoitellaan uusia taitoja, vaikka hymysuin ja jonkun ulkopuolisen mielestä se voisi olla turhaa. Hiki, jos ei muu niin tuskanhiki, tulee harjoituksissa aina. Ja välistä saa mennä ihan reilusti nauramiseksi. Kunnioitetaan toinen toistamme ja jokainen tekee omilla valmiuksilla. Ja tämä porukka on ahkerin koskaan treeneissä käynyt ryhmäni, pois ei olla kuin pakottavan esteen vuoksi.

Esiintymisistäkin on annettu periksi jonkun verran. Nykyään jo saattavat itse kysyä, olisiko enemmän niitä. Esitykset suunnitellaan heille sopiviksi ja harjoitellaan hyvin. Aina jännittää, mutta se on vain mukavaa.

Noin 10v Jäähdyttelyä -konsertti 2010

Kun minä olen itse samassa elämäntilanteessa kuin Jäähdyttelijät, niin toivoisin, että minulla olisi samaa elämäniloa, intoa ja energiaa, niin tanssiin kuin kaikkeen muuhunkin. Sitä odotellen.

Sunnuntain Usvaa

Pari vuotta sitten kuusi nuorta pyysivät minua ohjaajakseen. He halusivat treenata silloin tällöin, kuitenkin reilusti hikoille ja tosissaan. Hetken mietin ja lupasin. Ehtona oli se, että heidän on sitouduttava tekemiseen ja he ovat vastuullisia toisilleen.

Tuosta sai alkunsa Usva eli Elsa, Saara, Siru, Riku, Veikko ja Eero, sekalainen joukko uus-vanhoja tanssijoita. Itse kirjoittaman esittelynsä mukaan näin:
Usva on energinen kansantanssiryhmä, joka antaa aina kaikkensa ja tanssii pelkästä tanssimisen ilosta. Ryhmässä tanssii kuusi iloista 14-18 vuotiasta hyvinkääläistä nuorta, joista kokeneimmat tanhuujat ovat tanssineet jo taapero iästä asti. Vaikka tanssivuosia on jo jonkin verran takana, ryhmä tietää, että aina voi kehittyä ja jokaista suoritusta voi parantaa. Ryhmän harjoituksia ja tanssi-intoa pitää yllä ohjaaja Pia Pyykkinen.

Kevään mittaan nälkä kasvoi ja silloin-tällöin-treeneistä siirryttiin heidän omasta pyynnöstään vakkari-sunnuntai-harkkoihin. Siis sunnuntait harjoitellaan, hikisinä, tosissaan, uutta oppien.

Näiden nuorten kanssa on ilo tanhuilla. Into ja energia ja kaikki on mahdollista -asenne tarttuu paatuneeseenkin pitkän linjan tekijään. Ja parasta kaikesta on se, että tanssi on se mikä tulee ensin, siinä ei tehdä kompromisseja.

Mieluusti siis sunnuntaisin vähän usvassa!

Ohjaaja vai opettaja?

Muutama päivä sitten minulta kysyttiin ihan muissa ympyröissä, että mikä on kansantanssinohjaajan ja -opettajan ero, kun kerran molemmista puhutaan. Vaihtelevastihan me puhumme ohjaajasta ja opettajasta näissä piireissä. Jotakin siinä sitten selittelin ja asia jäi minua pohdituttamaan.

Mitä eroa niillä minusta on:

Opettaja
Minusta opettaja kertoo yhden tai useamman oikean tavan tehdä asia. Tanssissa siis opetan valssin perusaskeleen tai ison kirjan kirjan mukaan Repolaisen. Opettajan pitäisi siis tietää mistä puhuu ja mitä tekee, pitäisi siis osata se itse edes välttävästi. Opettajana yrittää myös auttaa muita oivaltamaan itse tapa tai taito. Kyselemällä ja vaistolla, vieressä olemalla, opettaja auttaa toisia ahaa-elämykseen.

Ohjaaja
Tämä olikin vaikeampi. Hetken aikaa pohdittua päädyin kahteen:

• Jokapaikanhöylä
  Ohjaaja on ryhmässä se, joka yrittää pitää langat käsissä. Ohjaaja hoitaa juoksevia asioita, pitää kirjaa jäsenistä, hoitaa harjoituspaikat, esiintymiset, tiedotuksen jne. 
• Taiteilija
  Ohjaaja myös tekee sitä taiteellista puolta eli rakentaa esityksen sisällön, vastaa loppukädessä miltä tanssimateriaalia se sisältää, siltä se näyttää, kuulostaa, ehkä jopa tuoksuu ja maistuu. Vähän sama asia kuin teatterissa, ohjaajalla on näkemys tekstistä ja hän tuo sen näyttämölle näyttelijöiden avulla. Minä teen sitä tanssijoiden kanssa tanssimateriaalista, joka on kaikkien meidän ulottuvissa.

Noilla omatekemillä määritelmillä olen mielestäni niin opettaja kuin ohjaaja.

Entä sinä kolleegani tällä saralla, miellätkö sinä itsesi opettajaksi vai ohjaajaksi?

Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse

Olen siviilityön puolesta mukana eräässä kehittämishankkeessa, jossa laitamme itseämme likoon. Tätä varten yhtenä tehtävänäni on kerätä vain ja ainoastaan positiivisia kommentteja itsestäni ja siitä kuinka hoidan asioita. Ei mitään negatiivista vain positiivista ja prosessoida ne positiivisesti ja niistä oppien. Sain myös henkilökohtaisesti ohjeen kerätä myös tanhuilukommentteja, koska se on iso osa elämääni ja persoonaani.

Tämän taustalla on se, että useammin korjaamme tai huomautamme vioista kuin kiitämme hyvistä ja mukavista. Pidämme hyviä ja mukavia asioita helposti itsestäänselvyyksinä ja toisaalta on noloa kehua kaveria. Myös suomalaiset yleensä ovat vaatimattomia vastaanottamaan positiivisia kommentteja, "no enhän minä" tai "tämä vanha paita". Tarkoituksena olisi kehittää kiittämisen ja kehumisen taitoa oman kokemuksen kautta.

Olisin siis eri kiitollinen, jos laittaisitte minulle tulemaan positiivisen mielipiteenne minusta. Kommentoi täällä, laita tekstari tai sähköpostia, muodolla ei ole väliä. Kaikki kelpaa niin anonyymit kuin nimelliset.

Jännityksellä odottaen! Mitä jos en saakaan mitään positiivista palautetta?!

Liikaa tahteja vai väärät ohjeet

Tulipa puhelimitse minulle kysely parin tanssin ohjeista. Eivät mene Uudessa Tanhuvakassa nuotit ja ohjeet ihan yksiin kaikissa tansseissa. Niistä pitäisi kuitenkin saada musiikkia nauhalle treenejä varten. Eli nyt on luettu ohjeita ja mietitty missä vika.

Tässähän on monta mahdollisuutta:

• leikkaa, liimaa viba kirjan taitossa, inhimillinen ketkaus
• joku ihan uusi variaatio on löytynyt ja tuttu turvallinen tanssi onkin saanut uuden muodon
• nuoteissa ehkä kertausmerkkejä puuttuu

Olkoon mikä on, kuitenkin ihan ikioma mielipiteeni on, että ohjaaja ja pelimanni yhdessä etsiköön siihen ratkaisun, joka sopii ryhmälle. Ainoa mitä minä peräänkuuluttaisin, niin perustelkaa lopputulema itsellenne jotenkin.

Joka tapauksessa jokainen ison kirjan tanssin ohje on jonkun henkilön oma tulkinta alkuperäisistä muistiinpanoista ja se pistetty sitten kansiin. Voipi olla, että joku toinen olisi tulkinnut niitä toisin. Ei ole olemassa videokirjastoa, josta löytyisi autenttinen versio tanssiin kuin tanssiin. Iso kirja on kullan arvoinen, mutta ei kuitenkaan laki.

No kuitenkin lähdin selvittämään tätä käsissä olevaa ongelmaa ihan kirjan kokoajilta saakka. Tuolle tiedolle saattaa olla muillakin käyttöä, eli laitanpa tänne kun selkiää.

Onneksi sataa, et tarvitse mennä tänä iltana haravoimaan!

Päiväannos

Tämähän on oivallinen tapa seurata itsekin mitä kaikkea tanhuiluun liittyvää tuleekaan tehtyä päivittäin, tajusin sen juuri. Eli vaikka en ottaisi tanssiaskeltakaan koko päivänä, niin silti jotakin siihen liittyvää tulee tehtyä.

Tämän päivän tanhuilut:

• Usvan ryhmäesittelyn säätämistä
• Laskun kirjoittaminen SKY:lle vuosiohjelmiston tekemisestä
• Puvuston avainten etsintää
• Usvan virtuaalitreeniä
• Europeaden ilmoittaumissäätöjä
• Matkalippuja Axevallaan

Nyt öitä kaikille!

Uni tule uunin päältä,
torkku toisesta talosta!
Laske lapsen silmän päälle
kopsahuta korvan päälle,
että unehensa uupuu
kohtohonsa keikahtaa.

Treenipäivä

Noin 30 vuotta minulla oli treenit maanantaina ja torstaina. Muinakin päivinä satunnaisesti, mutta vakkarina nuo. Pienempänä omat tanhuharkat, sitten pikkuhiljaa opetusta siihen päälle. Parhaimmillaan meni viisi iltaa viikossa vakituiseen tanssille.

Kaikki ystävät, tuttavat, kadunmiehet tiesivät, että treenipäivinä minua on ihan turha pyytää kylään, teatteriin, kokoukseen .... minä olin harjoituksissa. Olin sitoutunut, luvannut olla paikalla monelle muulle, niin minä olin paikalla. Jos minä en ollut, niin monelta muultakin olisi jäänyt treenit väliin.

Pari vuotta sitten treenipäivät vaihtuivat, emme saaneetkaan enää samoja harjoitusaikoja kuin vuosikaudet. Samaan syssyyn lopetin kahden ryhmän ohjaamisen. Muutos oli suunnaton, valtava vaihdos jokapäiväiseen elämänrytmiin. En osannut ensi alkuun tehdä mitään vapaapäivinä, telkassa oli väärät ohjelmat ja ruoka-ajat meni kuperkeikkaa. Ikävöin ihmisiä, joiden kanssa olin ollut säännöllisesti viikottain tekemisissä ja jotka nyt hävisivät elämästä. Vilpittömästi voin sanoa tuon syksyn olleen suuren surun syksy, vaikka en sitä näyttänyt monellekaan.

Nyt pari vuotta on treenit olleet tiistai, ensin tanhuavat pienet tyttöset ja päälle vielä aavistuksen vanhemmat Jäähdyttelijät. Nykyään olen jo aavistuksen joustavampi tuon päivän suhteen, saatan lähteä reissuun ja perua treenit potematta suurta maailmantuskaa peruuntuneista harjoituksista. En ole enää niin korvaamaton.

Sunnuntai-illan olen antanut Usvalle. Kuudelle ihanalle nuorelle, jotka itse haluavat treenata kovaa ja vaikeaa. Siinä itsekin joutuu hikoilemaan.

Treenipäivän vaihdos opetti, että kaikkeen tottuu. Ja ettei ihmiset häviä kokonaan, vaikka et olekaan iholla kerran viikossa.

-pia

ps. muuta tanhuiluakin tähän päivään kuului: jäsenlistojen printtausta ja päivitystä, jäsenkyselyä, nettisivuja, virtuaalitreeni usvalle, musiikkia ja ohjeita ohjaajakavereille. Lentolippuja Ruotsiin...

Vuosiohjelmistoa

SKY:n ohjelmiston sain vihdoin ja viimein pakettiin, viimeisetkin viilaukset ohjeisiin, tahdit uudelleen laskettuna ja matkaan ohjaajille pähkäiltäväksi. Helpotuksen huokaus ja paino harteilta, kun sen saa pois käsistä. On aina haastavaa yrittää kirjoittaa ja piirtää kuvia niin, että joku muukin ymmärtää sen ja vielä toivon mukaan niin kuin olen sen tarkoittanut. Ja jokainen kerta yllätyn kuinka joku toinen voi asian ymmärtää niin eri tavoin.

Kenttäohjelmia on mukava tehdä, toisaalta taas ei. Monta kanttia asiassa tässäkin löytyy.

Ohjelmahan tehdään kun joku taho pyytää, tänä vuonna tein siis Suomalaisen Kansantanssin Ystävien pyynnöstä aikuisille. Muuta toivetta sisällöstä ei ollut kuin "mahtavaa" kesäjuhlien nimeä mukaillen. Mitä sitten keksit?

Ohjelmien tekemisen itse näen melko vastuullisena tehtävä. Siinä minä päätän mitä moni ryhmä maakunnassa harjoittelee seuraavan vuoden. Samalla myös annetaan kentälle joku viitekehys mihin kansantanssi on menossa.

Jos tekisimme ohjelmia vanhaan tyyliin niin, että sama pääohjaaja rustaa vuosittain kenttäohjelman 25 vuotta, niin voisi hyvin käyttää jatkumoa. Sisältöä voisi valita tarpeen mukaan, mitä kentän ryhmät tarvitsevat harjoitukseen? Masurkkaa, polkkaa, vartalonhallintaa, kuvioiden rakentamista, askelikkoa, kartsua, länkkäriä, perinteistä, uutta.... Pidempi kaari siitä, mihin suuntaan kansantanssia veisi, olisi selkeämpää.

Mutta siinä on toinenkin puoli. Alkaako ohjelman tekijä itseään? Onko tanssittava materiaali ennalta-arvattavaa? Jääkö joku perinnealue käyttämättä henkilökohtaisista mieltymyksistä johtuen?

Kun teemme yksittäisiä ohjelmia, on jokainen kerta uusi kokonaan. Vaikka tuntisi hyvinkin tanssijat, joille sitä tekee, niin sen hetkinen tarve ei välttämättä ole tiedossa. Tilaajan speksi voi olla vaikka perinteistä, tai 15 minuuttia. Siinä saa yleensä pari repiä hiuksia, jotta keksii jotakin kiinnostavaa ja innostavaa tanssivalle kansalle, niin ohjaajille kuin tanssijoille.

Saarijärvelle ensi vuoden ohjelma on tehty mielessä yksi toive, joka esitettiin Velisinfonian jälkeen. Ei liian vaikeaa, vaan perustanssimista, niin, että jokainen oppii. Ja sellainen siitä tulikin, perustanssimista, tuttuja teemoja ja jotakin uutta. Siitä sisällöstä sitten joskus toisten....

Tanhuilua

Olen koko ikäni tanhuillut. Siis tanssinut itse, ohjannut, opettanut, kokoustanut, lukenut ohjeita, katsonut videoita, käynyt kesäjuhlilla,  kuluttanut kenkiä, laulanut lujaa ja hiljaa, hymyillyt, itkenyt, reissannut, valvonut, huoltanut, ommellut, kantanut, tiskannut, juontanut, rakastanut, vihannut, nauranut, kirjoittanut, kuvannut, piirtänyt, lohduttanut, edustanut  ...

Jokunen ilta sitten toista blogia kirjoittaessani ja aiemmin jo kun yritin ei-tanhuilevalle ystävälleni kertoa kansantanssin merkityksestä minulle, havahduin etten minä vain tanhua tai harrasta kansantanssia. Se on minulle PALJON isompi asia kuin se, että sanoisin harrastavani kansantanssia. Yritin pähkäillä miten sitä kuvailisin ja mieleni tuotti sanan tanhuilu. Tanhuiluun kuuluu siis minulla koko elämän kirjo kansantanssin ympärillä.

Tällä blogilla on kaksi tarkoitusta:

1. minä haluan kirjoittaa säännöllisesti pitääkseni yllä kirjoitusvirettä
2. haluan pohtia tanhuilun maailmaa omalta kantiltani

Eli kaiken mitä tänne laitan tulevaisuudessa on vain ja ainoastaan minun oma mielipiteeni ja kokemukseni, ellen sitten toisin mainitse. Kuvat jotka julkaisen ovat minun ottamia tai sitten kerron kuka on ottanut sen.

Ulkonäköä tälle tulen muokkaamaan vielä, piti vain saada äkkiä julkaistua ensimmäinen. Ja enemmän kuin mieluusti toivon teidän kommentoivan ja kysyvän!!

Nyt tämä kone kiinni. Huomenna kurssille tanssimaan ja sunnuntaina Usvan kanssa reenaamaan.

Tanhuilu on virallisesti tällä avattu.