Tanhuilua naapurimaalla

Viikonloppu meni tanhuillen Ruotsissa, kurssilaisia tanssitin Axevallassa ruotsinsuomalaisten ohjelmistokurssilla. Tarjolla oli ensi vuodelle kesäfestivaalien kenttäohjelma, eli sama toimivaksi havaittu ohjelma kuin SKY:lle Saarijärvelle. Hyvä, että saadaan materiaali käyttöön laajemmaltikin.

Ruotsissa on iso ruotsinsuomalainen yhteisö. Lähes puoli miljoonaa, laskutavasta riippuen, omaa juuret Suomeen ja suomalaisuuteen. Ruotsin puolella myös tanssitaan aktiivisesti suomalaisia kansantansseja, ihan omina yhdistyksinä ja hyvin vahvasti osana ruotsinsuomalaisten Suomi-seuroja. Joku on aloittanut tanssimisen aikoinaan Suomessa ja jatkanut uudella asuinpaikalla. Toinen taas on elänyt ikänsä Ruotsissa, mutta suomalaiset juuret ja yhteisö ovat ehkä tärkeitä omalle identiteetille. Kuka kuntoilee, kuka pitää kieltä yllä... Syitä on monia, mutta minusta hienoa oman kulttuurin elävänä pitämistä.

Yhteistyö kotosuomalaisiin kansantanssin toimijoihin on tiivistä ja

varsinkin pohjoismaisissa kuvioissa heidän panoksensa talkoohommissa tulkkina on iso. Heidän apunsa vaikka Nordlekin toimistolla on saattanut olla reissun tähtihetki sille ryhmälle, josta ei ruotsinkielentaitoisia löydy...

Olin tuolla Axevallassa kolmatta kertaa opettamassa ja aina sinne on yhtä mukava mennä. Vastaanotto on vilpittömän sydämellinen, tanssijat tavattoman vastaanottavaisia ja ruoka oli tälläkin kertaa liian hyvää. Kotoisalle ololle voi olla selityksenä tuttuuden tunne alitajunnassa, lapsuuden kokemukset omasta ruotsinsuomalaisuudesta, vaikka siitä ajasta en oikeastaan mitään muista: puheessa pehmeänä kuuluva ruotsin pyöreys, aavistuksen makeammat maut ruuissa, vanhat iskelmät, leveät tiet ja huoltoaseman tunnelma... Tykkään.

Seuraavaa kertaa odotellen...
-pia

Kuvat on otettu Axevallan puutarhasta. Aamuaurinko, joka pellon takaa nousi pienessä pakkasaamussa ja ihana keltainen maa, josta ei ole kiireellä haravoitu kaikkia lehtiä.

Voiko tanhuilla pelkästään hetkessä eläen?

Tänään ennen ohjaajapalaveria vaihdoin ajatuksia toisen ohjaajan kanssa. Mietittiin yhdessä, voiko tätä tanhuilua tehdä pelkästään hetkessä eläen suunnittelematta kamalasti tulevaa. Kannattaako pitää seminaareja tulevaisuudesta vai tekeekö vain miltä sillä hetkellä tuntuu?

Elän ja toimin vain hetkessä
Tällä tyylillä on hieno mennä harkkoihin, ottaa ilo irti hetkestä ja nauttia pelkästään sen kohdan tunnelmasta. Tanssia kivoja lempitansseja, ei huolta huomisesta ja pienetkin ilonpisarat on isolla merkityksellä.
Pitkällä tähtäimellä ei osaaminen välttämättä lisäänny, mutta harjoituksissa on aina kivaa.

Suunnittelen pitkälle tulevaan
Tavoitteet tulevaisuuteen asetettu, mietitty valmiiksi mitä pitäisi opetella, jotta tanssijat kehittyy ja tulevat paremmiksi tanssijoiksi. Joskus joutuu tankkaamaan tylsiä samoja juttuja, hiomaan askelikkoja ja läpimenoja läpimenojen jälkeen.
Pitkällä tähtäimellä taito kasvaa ja laajenee, mutta joskus voi harkat olla puuduttavia.


Minusta riippuu pitkälti ryhmästä ja sen itse sille asettamista tavoitteista miten toimitaan. Itse Usvan kanssa teen enemmän suunnitelmia ja tiukkaa treeniä tulevaisuutta varten. Jäähdyttelijöille taas on enemmän ihan hetken eloa. Mutta kumpikaan ei puhtaasti toinen. Usvan kanssa nauretaan paljon hikoilun ja säätämisen väliin, tänä syksynä hambon baussin hakeminen otsa kurtussa on oikeasti ollut pari kertaa hyvinkin koomista. Toisaalta myös Jäähdyttelijät ovat joka vuosi opetelleet jotakin ihan uutta niiden lempparitanssien väliin. Keväällä opimme ensimmäisen menuetin, jota harva heistä uskoi oppivansa.

Kaipa se tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on kohtuus kaikessa. Tiukka treeni askelikoissa voi olla hulvattoman hauskaa ja lempparitanssi ei aina innosta.

Suomen Tanhuilukeskusjärjestö ry

Suomen Tanhuilukeskusjärjestö ry (STKJ)

Suomessa on yksi kansantanssiin ja sen eteenpäin viemiseen keskittyvä järjestö. Sen säännöissä sanotaan, että toiminnan tulee keskittyä kansantanssiin seuraavin keinoin:

• pitää mielessä aina ensin tanssi, muu tulee tuon jälkeen
• auttaa paikallisyhdistyksiä järjestämään tanssitilaisuuksia ihmisille: harjoituksia, tanssitupia, iltamia, yhteistansseja, nurkkatansseja, taukojumppatansseja, jumppatansseja, välituntitansseja, tanssiaisia...
• tukea kansantanssin tieteellistä tutkimusta ja olla itse aktiivisena osapuolena
• kouluttaa avarakatseisia ohjaajia ja opettajia kansantanssin saralla
• julkaisee materiaalia kansantanssin harrastajille: tutkimuksia, musiikkia, tanssiohjeita..
• toimia linkkinä kaikkiin muihin maihin kansantanssin saralla mm lähettämällä paikallisyhdistyksiä suomalaisen kansantanssin ilosanomaa viemää festareille ja kyläjuhlille ja mahdollistamalla muiden joraajien vierailut Suomeen
• olla avarakatseinen kaikille tanssin eri lajeille (myös samballe) ja nähdä ne rikastuttavina tanssin kentällä
• Ja tärkein sääntökohta:
  kaikissa tilaisuuksissa tulee tanssia kertaalleen (osallistujien iästä riippuen) joko Lintu lensi oksalle tai Repolainen (pelimannin ollessa toisella keikalla, hoidetaan säestys rallattaen)

Tuohan on siis ihan pelkästään minun päiväunta. Mutta ihana uni minusta.

Tässä ihan julkisesti lupaan, että jos tuo on joskus totta, niin minä voin vapaaehtoisesti alkaa sen puheenjohtajaksi. Saisitte sitten kuunnella aina minun repolaisrallatuksen kokouksen alkuun.

Ps. Kannatusjäseneksi haluavat voivat ilmoittautua tuolla kommenttiosiossa.

Syyskokoukset

Loka-marraskuu on yhdistys- ja järjestötoimijoille kiireistä aikaa, vaalikokousrumba on alkamassa. Kokoustaminen pelkän kokouksen takia on turhaa, hienointa olisi, jos saisi sillä jotakin aikaiseksi. Eli mietittäisiin etukäteen miksi kokoonnutaan, ja mitä kokouksella pyritään saamaan aikaiseksi.

Minulla on huomenna ensimmäinen vaalikokous tälle syksylle, FolkloreSuomiFinlandin vuosikokous. Sinne menen hallituksen jäsenen ominaisuudessa, en ole erovuorossa tänä vuonna eli vuosi ainakin vielä sitä. Tästä eteenpäin mennään sitten reilusti marraskuulle ennen kuin viimeinen on kokoustettu.

Itse olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään kaiken maailman valiokuntia, toimikuntia, hallituksia. Olen itsekkäästi halunnut keskittyä tanhuilussa enemmän siihen tanhuun kuin kokoustamiseen. Minusta tanhu on mukavampaa, vaikka ymmärrän kyllä tarpeen sille kokoustamisellekin.

Nyt nukkumaan, jotta taas jaksaa. Öitä.

OTO hommia

Sainpa osuvan kysymyksen Ohjaajan palkkapäivä -tekstin kirvoittamana: mitä tarkoittaa oto? Taas muistui mieleen viestinnän perusteet: mikä on minulle täysin itsestäänselvää, ei todennäköisesti ole kaikille muille. Siispä selvennyksenä:

OTO = oman toimen ohella

En ole mitään tutkimusta asiasta tehnyt, mutta kaikenlaisissa kissanristiäisissä suomalaisen kansantanssin kentällä toimivana ja ryhmiä ohjaajineen melko säännöllisesti tavaten, sanoisin valtaosan harrastajaryhmien ohjaajien olevan myös harrastajia. Oto-ohjaajia eli tienaavat leivän jossakin muussa työssä. Käytäntöjä on monia, jotkut seurat maksavat kulukorvausta, toiset koulutuksia, joissain ihan jopa pientä palkkaa, mutta ei kahdella viikkotunnilla vielä elä. Toisissa yhdistyksissä ei korvata mitään, ihan omasta pussistaan he kouluttautuvat, lähtevät ryhmän kanssa reissuun, ajavat kilometrejä.

Nämä oto-ohjaajat ovat selkäranka sille harrastustoiminnalle, jota kansantanssin piirissä tehdään. Ilman heitä ja heidän työpanostaan, ei kovinkaan moni seura tai yhdistys pyörisi. He ovat puikoissa harjoituksissa, hoitavat matkajärjestelyt, tilavaraukset, ilmoittautumiset, esiintymisasiat,... Mitä kaikkea nyt yhdistystoimintaan liittyykään.

Laajentaisin kyllä tätä "kiitollisuus-paasausta" myös kaikkiin muihinkin vapaaehtoistyöntekijöihin, joita yhdistyksissä on. Jokaisen panos on kullan arvoinen ja tällä hetkellä niin ajankohtaista, kun puhutaan syrjäytymisen ehkäisystä, yhteisöllisyydestä jne. Jos tällä työllä saamme yhdenkin lapsen tai nuoren mielekkääseen tekemiseen mukaan kadulla aikansa viettämisen sijaan, niin se on jo niitä bonuksia palkan lisäksi.

Nyt takaisin ihan palkkatyöhön, menköön tähän kulutettu aika kahvitauosta.

Ohjaajan palkkapäivä

Muistatko sen tunteen, kun opit tanssimaat polkkaa? Kun oma askellus ja musiikki menivät yksiin ja tuntui, että liidät eteenpäin lattialla. Tai sen kun ensimmäisen kerran saitte parisi kanssa hambon pyörimään sen säätämisen jälkeen? Ensimmäisen esiintymisen jälkeisen hyvänolon tunteen, kun kaikki meni putkeen ja muistit vuorot....

Laita silmät kiinni ja muistele sitä hetken aikaa...

Nuo ovat ohjaajan palkkapäiviä. Miten upea näky on silmissä alkava säihke, hitaasti leviävä hymy huulilla ja itsetyytyväisyyden tunne, joka leijuu tanssijan ympärillä hänen oivaltaneen uuden asian. Sen lampun syttymisen seuraaminen on koukuttavaa. On etuoikeus olla mukana, kun pieni lapsi ja se vanhempikin tanssija oppii uusia taitoja ja on saanut olla siinä mukana.

Miksi halusin nostaa tämän esille? Jotta oto-ohjaajia myös arvostettaisiin kuin ammattiohjaajia. Ilman sitä pohjatyötä, jota he tekevät, eivät ryhmät pyörisi ja harrastaminen ei onnistuisi. Moni pitkän linjan ohjaajista tekee edelleen viikkoryhmien kanssa ilmaiseksi töitä, vapaaehtoishommia useampi tunti viikossa ihan sen pelkän tanssitunnin lisäksi. Oheistoimintaa: jäsenlistoja, musiikkien etsimistä, ohjelman rakentamista, juhlien suunnittelua, ehkäpä juuri sen ammattiohjaajan järjestelyjä ...

Millä minusta jokainen tanssija voi oman arvostuksensa osoittaa? Tulemalla harjoituksiin, varsinkin silloin kun väsyttää ja ei huvittaisi. Ohjaajasi tulee paikalle myös silloin, kun väsyttää, koska on luvannut tanssijoilleen olla paikalla. Tule myös sinä paikalle tai vähintään ilmoita, jos et tule!

Tummanvihreä samettisohva

Muutimme Ruotsista Suomeen 1974, aivan uudelle paikkakunnalle isän työn perässä. Emme tunteneet ketään ja äitini etsi toimintaa, jossa tutustua ihmisiin. Hän oli ollut itse tanssinut nuoresta pitäen ja luontevaa oli jatkaa sitä uudella asuinpaikalla. Juuri perustettu Hyvinkään Kansantanssijat löytyi ja sinne suunnattiin. Mukaan sopi hyvin, siihen jäimme ja uusi yhteisö alkoi muodostua meille.

Seuraavat on tosiasioita, joita en voi sanoa muistavani, vaan todeta yleisesti tiedetyistä faktoista: Olin pieni 3-vuotias, ihan kohta neljä. Paikka oli Välenojan nuorisotalo ihan kodin naapurissa. Ohjaajina Erosen Elvi ja Mäkelän Satu.

Aivan oma tanhu-urani ensimmäinen muisto on ihan niistä ensimmäisistä harjoituksista:
Istun äitin kyljessä kiinni, en tanssi, katselen vaan muita yhdessä äidin kanssa. En muista mitä tanssivat, ainoastaan että tanssivat. Mutta minkä muistan tosi hyvin on se, että sohva, jolla istuttiin oli pehmeä, upottava ja päällystetty tummanvihreällä vakosametilla.

Siitä se sitten alkoi minun tanhuiluni, tummanvihreiltä samettisohvilta.

Viikon kysymys 1 - Mikä on tanhuilussa mukavinta?

Minusta tulee vielä kuulkaa ihan huippukäyttäjä tässä alustassa! Täältä löytyi tuollainen kysymyspatteristo, johon voi napsautella oman kysymyksen ja heti käyttöön.

Viikon kysymys tnro 1 on siis:
Mikä tanhuilussa on mukavinta?

Valitse noista kolmesta tai sitten muu. Muun kohdalla olisi eri hienoa, jos kommentoisit mikä se mukavin asia on. Kommentit muuten voi jättää nimettömänäkin.

Minusta se oli tuo tanssi.

Tiistaisin Jäähdytellään

Reilusti yli kymmenen vuotta sitten muutama tanssija Hyvinkäällä oli siinä kohtaa tanssimisen kaarta, että halusivat hiukan hillitä tahtia. Ei enää totisella naamalla tiukkaa treeniä uusia vaikeita juttuja opetellen, pakkoesiintymisiä ja pakkoharkkoja. Vaan tanssahtelua oman parin kanssa leppoisassa tunnelmassa. Mukaan ajatukseen lähti myös muutama ummikkojakansantanssija, lavalla kyllä taitojaan hionut parketin partaveitsi.

Vienolla pyynnöllä lähestyivät minua äitini johdolla. Vetäisinkö heille harkat kerran viikossa seuraavilla ehdoilla:

• EI ESIINTYMISIÄ, vain se pakollinen seuran kuusijuhlassa.
• Treeneissä pitää tulla ainakin kerran HIKI pintaan.
• Treeneissä pitää ainakin kerran NAURAA vatsan pohjasta. '
• Alaikäraja 50 vuotta.

Olenko helppo, kun taas lupasin. Ja niin syntyi Jäähdyttelijät, alusta saakka reilu kahdeksan parin reilusti aikuisten kansantanssiryhmä. Tätä nykyä alaikäraja on nostettu 60-vuoteen, koska he eivät lopeta. Uusia otetaan hyvin harvakseltaan, koska harjoitustilaan ei mahdu enempää ja junnut ei pääse.

Tosissaan harjoitellaan uusia taitoja, vaikka hymysuin ja jonkun ulkopuolisen mielestä se voisi olla turhaa. Hiki, jos ei muu niin tuskanhiki, tulee harjoituksissa aina. Ja välistä saa mennä ihan reilusti nauramiseksi. Kunnioitetaan toinen toistamme ja jokainen tekee omilla valmiuksilla. Ja tämä porukka on ahkerin koskaan treeneissä käynyt ryhmäni, pois ei olla kuin pakottavan esteen vuoksi.

Esiintymisistäkin on annettu periksi jonkun verran. Nykyään jo saattavat itse kysyä, olisiko enemmän niitä. Esitykset suunnitellaan heille sopiviksi ja harjoitellaan hyvin. Aina jännittää, mutta se on vain mukavaa.

Noin 10v Jäähdyttelyä -konsertti 2010

Kun minä olen itse samassa elämäntilanteessa kuin Jäähdyttelijät, niin toivoisin, että minulla olisi samaa elämäniloa, intoa ja energiaa, niin tanssiin kuin kaikkeen muuhunkin. Sitä odotellen.

Sunnuntain Usvaa

Pari vuotta sitten kuusi nuorta pyysivät minua ohjaajakseen. He halusivat treenata silloin tällöin, kuitenkin reilusti hikoille ja tosissaan. Hetken mietin ja lupasin. Ehtona oli se, että heidän on sitouduttava tekemiseen ja he ovat vastuullisia toisilleen.

Tuosta sai alkunsa Usva eli Elsa, Saara, Siru, Riku, Veikko ja Eero, sekalainen joukko uus-vanhoja tanssijoita. Itse kirjoittaman esittelynsä mukaan näin:
Usva on energinen kansantanssiryhmä, joka antaa aina kaikkensa ja tanssii pelkästä tanssimisen ilosta. Ryhmässä tanssii kuusi iloista 14-18 vuotiasta hyvinkääläistä nuorta, joista kokeneimmat tanhuujat ovat tanssineet jo taapero iästä asti. Vaikka tanssivuosia on jo jonkin verran takana, ryhmä tietää, että aina voi kehittyä ja jokaista suoritusta voi parantaa. Ryhmän harjoituksia ja tanssi-intoa pitää yllä ohjaaja Pia Pyykkinen.

Kevään mittaan nälkä kasvoi ja silloin-tällöin-treeneistä siirryttiin heidän omasta pyynnöstään vakkari-sunnuntai-harkkoihin. Siis sunnuntait harjoitellaan, hikisinä, tosissaan, uutta oppien.

Näiden nuorten kanssa on ilo tanhuilla. Into ja energia ja kaikki on mahdollista -asenne tarttuu paatuneeseenkin pitkän linjan tekijään. Ja parasta kaikesta on se, että tanssi on se mikä tulee ensin, siinä ei tehdä kompromisseja.

Mieluusti siis sunnuntaisin vähän usvassa!

Ohjaaja vai opettaja?

Muutama päivä sitten minulta kysyttiin ihan muissa ympyröissä, että mikä on kansantanssinohjaajan ja -opettajan ero, kun kerran molemmista puhutaan. Vaihtelevastihan me puhumme ohjaajasta ja opettajasta näissä piireissä. Jotakin siinä sitten selittelin ja asia jäi minua pohdituttamaan.

Mitä eroa niillä minusta on:

Opettaja
Minusta opettaja kertoo yhden tai useamman oikean tavan tehdä asia. Tanssissa siis opetan valssin perusaskeleen tai ison kirjan kirjan mukaan Repolaisen. Opettajan pitäisi siis tietää mistä puhuu ja mitä tekee, pitäisi siis osata se itse edes välttävästi. Opettajana yrittää myös auttaa muita oivaltamaan itse tapa tai taito. Kyselemällä ja vaistolla, vieressä olemalla, opettaja auttaa toisia ahaa-elämykseen.

Ohjaaja
Tämä olikin vaikeampi. Hetken aikaa pohdittua päädyin kahteen:

• Jokapaikanhöylä
  Ohjaaja on ryhmässä se, joka yrittää pitää langat käsissä. Ohjaaja hoitaa juoksevia asioita, pitää kirjaa jäsenistä, hoitaa harjoituspaikat, esiintymiset, tiedotuksen jne. 
• Taiteilija
  Ohjaaja myös tekee sitä taiteellista puolta eli rakentaa esityksen sisällön, vastaa loppukädessä miltä tanssimateriaalia se sisältää, siltä se näyttää, kuulostaa, ehkä jopa tuoksuu ja maistuu. Vähän sama asia kuin teatterissa, ohjaajalla on näkemys tekstistä ja hän tuo sen näyttämölle näyttelijöiden avulla. Minä teen sitä tanssijoiden kanssa tanssimateriaalista, joka on kaikkien meidän ulottuvissa.

Noilla omatekemillä määritelmillä olen mielestäni niin opettaja kuin ohjaaja.

Entä sinä kolleegani tällä saralla, miellätkö sinä itsesi opettajaksi vai ohjaajaksi?

Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse

Olen siviilityön puolesta mukana eräässä kehittämishankkeessa, jossa laitamme itseämme likoon. Tätä varten yhtenä tehtävänäni on kerätä vain ja ainoastaan positiivisia kommentteja itsestäni ja siitä kuinka hoidan asioita. Ei mitään negatiivista vain positiivista ja prosessoida ne positiivisesti ja niistä oppien. Sain myös henkilökohtaisesti ohjeen kerätä myös tanhuilukommentteja, koska se on iso osa elämääni ja persoonaani.

Tämän taustalla on se, että useammin korjaamme tai huomautamme vioista kuin kiitämme hyvistä ja mukavista. Pidämme hyviä ja mukavia asioita helposti itsestäänselvyyksinä ja toisaalta on noloa kehua kaveria. Myös suomalaiset yleensä ovat vaatimattomia vastaanottamaan positiivisia kommentteja, "no enhän minä" tai "tämä vanha paita". Tarkoituksena olisi kehittää kiittämisen ja kehumisen taitoa oman kokemuksen kautta.

Olisin siis eri kiitollinen, jos laittaisitte minulle tulemaan positiivisen mielipiteenne minusta. Kommentoi täällä, laita tekstari tai sähköpostia, muodolla ei ole väliä. Kaikki kelpaa niin anonyymit kuin nimelliset.

Jännityksellä odottaen! Mitä jos en saakaan mitään positiivista palautetta?!

Liikaa tahteja vai väärät ohjeet

Tulipa puhelimitse minulle kysely parin tanssin ohjeista. Eivät mene Uudessa Tanhuvakassa nuotit ja ohjeet ihan yksiin kaikissa tansseissa. Niistä pitäisi kuitenkin saada musiikkia nauhalle treenejä varten. Eli nyt on luettu ohjeita ja mietitty missä vika.

Tässähän on monta mahdollisuutta:

• leikkaa, liimaa viba kirjan taitossa, inhimillinen ketkaus
• joku ihan uusi variaatio on löytynyt ja tuttu turvallinen tanssi onkin saanut uuden muodon
• nuoteissa ehkä kertausmerkkejä puuttuu

Olkoon mikä on, kuitenkin ihan ikioma mielipiteeni on, että ohjaaja ja pelimanni yhdessä etsiköön siihen ratkaisun, joka sopii ryhmälle. Ainoa mitä minä peräänkuuluttaisin, niin perustelkaa lopputulema itsellenne jotenkin.

Joka tapauksessa jokainen ison kirjan tanssin ohje on jonkun henkilön oma tulkinta alkuperäisistä muistiinpanoista ja se pistetty sitten kansiin. Voipi olla, että joku toinen olisi tulkinnut niitä toisin. Ei ole olemassa videokirjastoa, josta löytyisi autenttinen versio tanssiin kuin tanssiin. Iso kirja on kullan arvoinen, mutta ei kuitenkaan laki.

No kuitenkin lähdin selvittämään tätä käsissä olevaa ongelmaa ihan kirjan kokoajilta saakka. Tuolle tiedolle saattaa olla muillakin käyttöä, eli laitanpa tänne kun selkiää.

Onneksi sataa, et tarvitse mennä tänä iltana haravoimaan!

Päiväannos

Tämähän on oivallinen tapa seurata itsekin mitä kaikkea tanhuiluun liittyvää tuleekaan tehtyä päivittäin, tajusin sen juuri. Eli vaikka en ottaisi tanssiaskeltakaan koko päivänä, niin silti jotakin siihen liittyvää tulee tehtyä.

Tämän päivän tanhuilut:

• Usvan ryhmäesittelyn säätämistä
• Laskun kirjoittaminen SKY:lle vuosiohjelmiston tekemisestä
• Puvuston avainten etsintää
• Usvan virtuaalitreeniä
• Europeaden ilmoittaumissäätöjä
• Matkalippuja Axevallaan

Nyt öitä kaikille!

Uni tule uunin päältä,
torkku toisesta talosta!
Laske lapsen silmän päälle
kopsahuta korvan päälle,
että unehensa uupuu
kohtohonsa keikahtaa.

Treenipäivä

Noin 30 vuotta minulla oli treenit maanantaina ja torstaina. Muinakin päivinä satunnaisesti, mutta vakkarina nuo. Pienempänä omat tanhuharkat, sitten pikkuhiljaa opetusta siihen päälle. Parhaimmillaan meni viisi iltaa viikossa vakituiseen tanssille.

Kaikki ystävät, tuttavat, kadunmiehet tiesivät, että treenipäivinä minua on ihan turha pyytää kylään, teatteriin, kokoukseen .... minä olin harjoituksissa. Olin sitoutunut, luvannut olla paikalla monelle muulle, niin minä olin paikalla. Jos minä en ollut, niin monelta muultakin olisi jäänyt treenit väliin.

Pari vuotta sitten treenipäivät vaihtuivat, emme saaneetkaan enää samoja harjoitusaikoja kuin vuosikaudet. Samaan syssyyn lopetin kahden ryhmän ohjaamisen. Muutos oli suunnaton, valtava vaihdos jokapäiväiseen elämänrytmiin. En osannut ensi alkuun tehdä mitään vapaapäivinä, telkassa oli väärät ohjelmat ja ruoka-ajat meni kuperkeikkaa. Ikävöin ihmisiä, joiden kanssa olin ollut säännöllisesti viikottain tekemisissä ja jotka nyt hävisivät elämästä. Vilpittömästi voin sanoa tuon syksyn olleen suuren surun syksy, vaikka en sitä näyttänyt monellekaan.

Nyt pari vuotta on treenit olleet tiistai, ensin tanhuavat pienet tyttöset ja päälle vielä aavistuksen vanhemmat Jäähdyttelijät. Nykyään olen jo aavistuksen joustavampi tuon päivän suhteen, saatan lähteä reissuun ja perua treenit potematta suurta maailmantuskaa peruuntuneista harjoituksista. En ole enää niin korvaamaton.

Sunnuntai-illan olen antanut Usvalle. Kuudelle ihanalle nuorelle, jotka itse haluavat treenata kovaa ja vaikeaa. Siinä itsekin joutuu hikoilemaan.

Treenipäivän vaihdos opetti, että kaikkeen tottuu. Ja ettei ihmiset häviä kokonaan, vaikka et olekaan iholla kerran viikossa.

-pia

ps. muuta tanhuiluakin tähän päivään kuului: jäsenlistojen printtausta ja päivitystä, jäsenkyselyä, nettisivuja, virtuaalitreeni usvalle, musiikkia ja ohjeita ohjaajakavereille. Lentolippuja Ruotsiin...